Aasialaista ja aamupalaa

Mitä muuta sitä voisi tarvita selviytyäkseen? Ehkä chilisuklaata. Tuntemani Saksa on monessa mielessä kepeän ravintola/kahvilakulttuurin kehitysmaa siinä missä se tarjoaa dönerin, oluen ja makkaran ystävälle portin taivaaseen. Berliini on tässä mielessä ainakin onnekas poikkeus. Oikein on sisäistetty että hengähdyspaikka on kokemus, ei pelkkä kahvi tai ruoka-annos: Sisustushimoinen voi juoksennelle paikasta toiseen tarkkailemassa seinän sävyjä ja ideanikkari etsiä kummallisia ravintoa + ? kombinaatioita.

Kun yöelämään tutustuminen ei oikein luonnistu, samoja elämyksiä voi hakea aamiaisista. Pikku miesten ja naisten kanssa hommaan tulee oma sävy lisää, mutta Berliinissä useat paikat ovat sen huomioineet ja aamupaloilla voi olla varma rataskavereista.

Helsinkiä miljoonin verroin parempi on maukkaiden ja tyylikkäiden aasialaisten ravintoloiden tarjonta (tästä kiitos maahanmuuttopolitiikan ja entisten kommunistivaltioiden): Thaimaalaista, vietnamilaista, japanilaista, korealaista jne. Näihin paikkoihin hipstereimpiä lukuunottamatta lapset ovat olleet tervetulleita.

Tässä muutamia myös rattaille sopivia aamupalapaikkoja ja aasialaisia matkan varrelta:

Nest, Kreutzberg

Kurhaus Korsakow, Friedrichshain

Kaffee Raum, Prenzlauer Berg
KuchenRausch, Friedrichshain

Yam Yam, Prenzlauer Berg/Mitte

Miss Saigon, Kreutzberg
Lemongrass, Friedrichshain

Ripaus kesää

Mitä sitä pienelle puetaan päälle kun mittarissa killuu 24 ja aurinko porottaa? Mies ja siskot olivat sitä mieltä ettei ainakaan aluspipoa, villapipoa, villatakkia, takkia ja kaksia housuja. Keväällä minulle on aina ollut iso mielentilan muutos vetäistä aamulla sandaaleita jalkaan ja yhtä omituiselta tuntuu pukea hame ilman sukkiksia. Miten tällainen tyyppi osaa sitten pukea lapsen oikein kylmiltään yllättäneeseen kesäpäivään. Näinköhän?

Tässä muutava jo iltapuolen kuva värikkäitä jonollisia lapsia ja aikuisia keränneestä Kauf Dich Glücklich jätski/vaateputiikki-kahvilasta Kastanienalleella. Pohdittiin, että mikä kaupallinen logiikka voi olla jätskipuodin ja vaatekaupan yhdistämisessä, mutta kai se on juuri tuo: osta itsesi onnelliseksi oli se sitten jätskiä tai vaatteita.

Isompaa lastentarhaa saa hakea

Miekkosen kanssa purskahdeltiin eilen kerta toisensa perään nauruun. Puisto puiston perään oli tupaten täynnä auringonnälkäisiä prenzlauerbergiläisiä. Punavuorta vastaavalla alueella on vaikea uskoa etteikö lapset olisi muotia. Totuus piillee kuitenkin nuorten asuttamien alueiden biologisessa kellossa ja siinä, että täällä perheillä on vielä varaa asua keskustassa kun neliöhinnat eivät pyöri juurikaan yli 3000 euron. Kahviloita leikkikaluin ja syöttötuolein sekä äitien ja isien tavarataivaita riittää joka korttelille useita - niiden löydöksistä myöhemmin. Mutta mitäs tuota kummastelemaan enempää: tänään taas kävelyä, kahviloita ja hetkellistä kaupoissa piipahduksia.

Itä-Berliiniä

Ennen maalattuja seiniä, vallattuja taloja ja railakkaita reiveja Berliinin itä oli kyllä jotain ihan muuta. Herkkuja siitä on säästetty, joilla nyt alkaa jo olla nostalgia-arvoa. Ja puhun nyt arkkitehtuurista tai sen puutteesta, en niinkään erilaisista liikennevaloista tai ruokapurkeista - niiden aika oli ja meni.

Stasi-museo sen vanhassa "päämajassa" oli mainio kokemus neuvostoaikaa henkivine kahvitarjoiluineen ja leppoisasti työskentelvine kuusikymppisine kahvineitoineen. Minikin jaksoi kurkkailla rintarepustaan Stasin kuuntelu- ja videointilaitteistoja, joista teillekin alla maistiainen. Kai tiesitte, että jokaisesta kuulusteltavasta otettiin hajunäyte kuulustelutuolin peitteellä, jotta koulutetut koirat sitten löytävät piilevät vastarannan kiisket.

Lisäbonarina Mini pääsi jammaamaan berliiniläisen D-markoilla toimivan jukeboksin tahtiin vanhassa tehdashallissa. Harmi, että muistoja ei kai vielä kerry.

Perheemme uusi matkakaveri

Perheemme tai ainakin vanhemmat ovat ihastuneita uuteen matkakumppaniimme - matkarattaisiimme. Tarkoitushan oli kävellä kauppaan ja ostaa ennalta valitut ja varatut matkarattaat. Kriteerinä oli alaslaskeutuva selkänoja, pieni kasautuminen ja kohtuullinen laatu. Tarkan nettianalyysin perusteella olimme päätyneet Gesslein Swifteihin tai Britaxin B-mobileihin. Gesslein Swiftejä sai Babywalz-nimisestä kaupasta, joka sijaitsi kävelymatkan päässä asunnoltamme.

Ratasmeri oli käsittämätön (harmi ettei tullut otettua kuvaa), ja Swiftit näyttivätkin jotenkin halvoilta ja heikoilta matkakavereilta. Kysyimme myyjää apuun, joka sanoi heti kättelyssä että Gessleineista on tullut paljon valituksia koska pyörät kuulemma vääntyvät helposti ja rattaat alkavat vedättää toiseen suuntaan. #%&!!!*. Kuumissamme ja väsyneinä alkoi sitten vertailu. Uusi ihastus löytyi, mutta silti Swiftit melkein lähtivät mukaan. Viimeinen tikki oli kun hikinen Minimme näytti niissä niin tuskaisen rytyssä olevalta, että päädyimme sekunnin murto-osassa ottamaan ihastuksemme Cybex Callisto-merkkiset matkarattaat (en ole ikinä kuullutkaan). Ei siis mikään saksalainen mallisuoritus.

Sellaiset tavarat ja ostokset, joihin ihastuu ja joita fiilistelee osoittautuu usein myös jatkossa onnistuneiksi - ja piru maan periköön jos ei nytkin.

EDIT 6.4.2011: Kahden viikon jokapäiväisen mukulakivikävelyn jälkeen on vielä kunnossa ja ollaan oltu tyytyväisiä. Mini on nukkunut kotirattaistamme mukaan otetussa pussukassa sikeitä unia, ja selkänojaa hiukan nostamalla saanut viihdyttää itseään maisemilla.

Vauvabuuminen Berliini

Onkohan omat silmät jollain erityisellä vaunu- tai vauvataajuudella vai onko niitä täällä vain erityisen paljon? Friedrichshainin bilekadulla sijaitsevassa vietnamilaisessa ravintolassa enemmistöllä on lapsi tai useampi matkassa, kävelylenkillä lastenrattaat suorastaan hyökkäävät silmille ja asunnossamme olevassa oppaassa lastenleikkipuistot alueella??? ovat esitelty ensimmäisenä. Ja asumme sentään Friedrichshainissa, jossa suurin osa nykyhetken klubeista sijaistee (vai olikos ne sittenkin niiden hetkien kun ukko ja minäkin vielä muistettiin käydä ulkona).

Vauvabuumeilu näkyy muutenkin kuin rattaiden kasvaneessa määrässä. Rähjäiset idän alueet keskiluokkaistuvat perheellistymisen myötä. Aika osuvasti Berliinin 2000-luvun kehitystä kuvaa naapurustossamme tapahtuvan muutos. Asuntoamme lähellä sijaitsee (tai sijaitsi) Berliinin vanhin vallattu talo vuodelta 1991, josta kuukausi sitten häädettiin jättimäisellä poliisioperaatiolla asukkaat kiinteistösijoittajaomistajan toiveesta kahden vuoden "omistajuus"taistelun jälkeen. Suomalaisen korvaan (kuten minunkin) kuullostaa kummalta - tottakai kiinteistön omistaja päättää talosta. Berliinissä asia ei ole näin yksioikoinen, ja mielipideilmasto on voimakkaasti valtaajien puolella. Itseasiassa vuokra-asuntomme omistajankin mielestä valtaajien olisi pitänyt saada pitää talo hallinnassaan, koska nykyinen kehitys hävittää korjaamisen ja hintojen nousun mukana alueen identiteetin. Näin varmaankin, mutta kuten Berliinissä usein toiminta ja ajatus eivät ihan kohtaa. Olkoonkin, että jotain luovaa siinä kuitenkin on kun Bugaboo-kuskit ja valkoisuudessaan kylpevien asuntojen omistajat pelkäävät alueen keskiluokkaistumista.

Meillehän kaikki tämä tietysti passaa: ravintoloissa voi ruokailla Minin kanssa, vauvoille ja lapsille on suunnattu useita kauppoja ja kaikki tämä with a twist.

p.s. Lennosta ei oikeastaan muuta sanottavaa kuin että Mini veti sikeitä koko ajan. Blue 1:lla lentävät muistakaahan, että rattaita ja turvakaukaloita ei saa ottaa koneeseen sisälle (grrr...) ja toinen pikkumoka oli etten ollut lentokentälle huomannut ottaa erityistä kantovälinettä kaikkien ulkovaatteille. Paras optimointi oli puolestaan Minin kuljettelu kantorepussa.

Berlin - täältä tullaan

Vihdoin matkalle! Viime kesästä lähtien matkajalkaa on kuumottanut - varsinkin kun netissä on saanut pyöriä kahtakauheammin kotona ollessa. Mies on saanut kuulla reissusuunnitelman Etelä-Amerikkaan, Aasiaan ja Kreikkaan. Tällä kertaa ei kuitenkaan aurinkoa vaan kulttuuria ja fiilistelyä eli Berliini, here we come.

Jännittävintähän tässä on tietysti lähteä ensi kertaa Minin kanssa matkalle. Mitä matkaan ja miten asiat lentokoneessa oikein minien kanssa toimii. Meinataan suunnata matkaan ilman turvakaukaloa ja ostaa rattaatkin vasta paikan päältä. Mini saa kulkea kantorepussa. Vanhaan malliin totesimme, että järkevimmin pakaasit kulkee selässä eli toivottavasti saadaan kahden viikon kamat mahdutettua rinkkaan ja purjehdussäkkiin.

Ja koska vaatepinoja on niin hauska kuvata ja meillä on Minille takuulla ihan liikaa kamaa mukana:

Berliinikuulumisiin.

Passi pikkuiselle

Reissu Berliiniin odottaa ihan kulman takana ja Mini tarvitsee oman passin. Ihan tiedoksi muutama vinkki ainakin helsinkiläisille hakijoille.

1) Mukava ja lapsiystävällinen passikuvapaikka löytyi Tunninkuvasta Ateneuminkujalta (16e 6kpl)
2) Varaa poliisiasemalle aika etukäteen. Ajanvaraus. Kaartin poliisitalolla olisi muuten joutunut odottelemaan varmaan 1-2h, joka vauvojen kanssa näytti olevan valtaisan upea kokemus. Meillä aikaa meni 5 min.
3) Molempien vanhempien kirjallisen suostumuksen tarvitsee passihakemuksen liitteeksi. Hetken tätäkin ihmettelin, että jopas on. Mutta järkeenkäypää, jos on riski, että toinen osapuoli nappaa lapset mukaansa.

Ja ps Kaartin poliisiasemalla kelpasi vain käteinen ja vanha (ei sirullinen) pankkikortti.

EDIT: Passista tuli seuraavana arkipäivänä (hakemus pe, seuraava arkipv ma) tekstiviestillä ilmoitus valmistumisesta ja mahdollisuudesta noutaa. Hyvä poliisi!