Tuoteseloste on ykkönen

Alussa mietimme, että onkos se nyt tosissaan. Aina kun maasta alkaa kuulua tasaista paasausta on meillä käynnissä tuoteselostelappusten luku. Tuoteselosteita myös imetään, niiden perässä mönkitään ja toissa yönä turvaa antamaan löytyi jopa sängynpeitteen selostelappunen. Se siitä vaatteiden värin ja merkin kiinnostavuudesta sitten.

Kummallisuuksia

Onnenkantamoisia pitkän loman alussa: Neliapilaa, keltainen apilan kukka ja huomaatkos alimmasta kuvasta itse kummallisuuksia? Tai huomaako Minisi?

Vierähtikin

Kyllähän tässä vierähtikin: Aikaa, asioita ja kevät. Punainen tuoli on kovassa käytössä, ja tahrojen määrästä päätellen useampia uusia ruokalajeja on testailtu. Puuro on pahaa (en ihmettele: suolaton veteenkeitetty lima) mutta äidin possupata sen sijaan maistuu ja äidillä tuntuu oikein sydämessä kun joku niin antaumuksella korvaa äidin kokkausvaivan.

Onpa meillä kaikennäköistä uutta ihanaa päällepantavaakin. Erityinen suosikki on mummon antamat shortsit ja hiukka hupia on saatu iskän ostamista cooleista Molon laseista (eihän nuo lasten perinteiset Julbo-lasit nyt kieltämättä ihan Raybaneilta näytä). Eikä muuten pidä kenenkään mennä kertomaan että Raybanillä on oikeasti lasten aurinkolaseja.

Mökki Minin silmin

Olen usein pohtinut miksi porukka hankkii lapsia ylikansoitettuun maailmaan ruuhkavuosia täyttämään. Yksi mitä mainioin syy on pateettisuuden vaihtaminen terhakkaaseen intoon. Tässä kolmenkympin kieppeillä tuntuu kornilta tuijottella havisevaa lehteä eikä naurata toisen gorilla-ääntelytkään. Kolmekuukatisen mielestä tämä on parasta hupia ever. Tässä mökkimaistiaisia Minin silmin.

Perjantaipäivitys: Mökillä

Mikä siinä mökkeilyssä saa olemisen siedettävän kevyeksi vauvankin kanssa? Ehkä lapsuuden sateisten joutilaisuuden päivien muistot, perheen yhteiset ajat ilman televisiota tai tiukat puulämmitteisen kiukaan löylyt. Vai tämä kaupunkilaiselle ihmeellisen totaalinen hiljaisuus ja näkymän jatkuvuus.

Äitinä huomaan katsovani mökkiä myös uusin silmin etsien muistoja mökin ja mielen kammareista. Tänne ajellessa oikein odotin vanhojen lastenkirjojen läpikäymistä, ja pieni pettymys oli vanhan isän rakentaman barbitalon päätyminen roskikseen suursiivouksen yhteydessä. Onneksi pinkki avoauto oli kuitenkin säilynyt. Keväämmällä leikkimökki ja saunan vintti odottaa läpikäyntiä.

Muutamia helmiä tällä kierroksella löytyi erityisesti kirjojen joukosta. Siskoni kanssa olimme kuolla naurusta niin että Minikin melkein säikähti. Miten meille on voitu lukea tätä tai voi että toivoin pienenä, että olisin tuo orpotyttö tuossa kirjassa. Muutama huvin hetki teillekin - vai liittyköhän nämäkin muistoihin eikä naurata muita.

Ote Camilla Mickwitzin Jasonista (1975):

"Kaarinan tehtaalta saama palkka ei aina riitä ja niin hänen täytyy koskus tehdä ylimääräistä työtä iltaisin ... 

 

Kaarinan täytyy seistä kauan samassa asennossa niin että kaikki ehtivät saada piirroksensa valmiiksi. ... Mutta kun Kaarina ajettelee, että Jason voi saada uuden talvitakin hänen hankkimillaan rahoilla, hän jaksaa paremmin."

Tai

Tanskalaisen 1973 kirjoitetun Meille tulee vauva kirjan kuvitusta, joista hulluimpia en edes kehtaa tähän laittaa. Takakansi kuitenkin toteaa, että " Tämä kirja on tarkoitettu aivan tavalliseksi kuvakirjaksi lapsille. Sen pitäisi kuulua lastenhuoneeseen, ei vanhempien kätköihin." 

 

Eikös se teidänkin vauva moikannutkin teitä kun maailmaan tuli.

Tälle voi kai jo nauraa

Mutta ei naurattanut kahden viikon vietto sisätiloissa. Tai ne vaivoin auratut esteisille sopivat kävelyreitit. Tai se vaatemäärä, joka mineille piti vatkata päälle.