Elämä on vilistänyt syksyllä käsistä monessa mielessä ja jo kesällä hiljentynyt bloggailuni on tullut tiensä päähän syksyn tuiskujen kourissa. Kiitos kaikille kanssamatkustaneille. Siirrän tämän blogin pois aktiivieetteristä muutamien viikkojen kuluttua.
Upeaa tulevaa talvea kaikille!
lauantai 15. lokakuuta 2011
tiistai 23. elokuuta 2011
Sattumalta sävy sävyyn

lauantai 30. heinäkuuta 2011
Tuliaisena Wimmelbuch
Kun on molempien sukujen ainokainen pikkuinen niin tuliaisia tulee milloin sieltä tuolloin täältä. Tässä yksi ihanainen Berliinistä. Sirkus on karannut kaupunkiin! Kirja on jättimäinen ja kovasivuinen aukeamat pullollaan elämää ja tapahtumia.

Toinen Saksan maan suosikki on, suomeksikin löytyvä, niin sanottu mato-kirja, joka aiheuttaa välitöntä ilostusta pikkuväessä.

perjantai 29. heinäkuuta 2011
Satutäti iPadissa

Eikä mikään ääneenlukua ja kirjaa korvaa - ainakaan suoraan, mutta onhan tämä verraton matkaseuralainen painolastien ja ikuisen käninän sijaan.
Näistä jutuista kuulette varmaan lisää kun aika koittaa.
torstai 28. heinäkuuta 2011
Shortsikesä
Huh, miten kuuma. Sisällä, ulkona, joka puolella. Vainoaako (vai ilahduttaako) nämä joka puolelle tunkeutuvat kuumuushiukkaset teitäkin? Eipä siis ihme, ettei viime aikoina ole kummemmin vaatteita tässä blogissa esiintynyt. Vaipoissa on hengattu kotona, mökillä ei ihmeempiä vaatteiden kanssa kiristellä. Näihin kuviin ne lempparit sitten mahtuukin.

Vasemmalta oikealle: Body Mololta, shortsit kirpparilta - body henkasta, shortsit kirpparilta - molemmat popilta. Huivi kirpparilta ja auto Brion.

keskiviikko 27. heinäkuuta 2011
Simpsalabim ja käsien pesu matkalla ei unohdu
Hölmöyksissäni en kuitenkaan pannut merkille mistä näitä saa ostaa ja kuukkeloimalla löydän vain kiinalaisen valmistajan sivut... No joo, ehkäpä tämä on teille muille kokeneemmille äideille jo tuttu juttu ja joku osaa vinkata mistä moisia saa ostaa.
Laatumerkin laatu kestää kolhutkin

Pidemmittä puheitta on pakko hiukka buustata meidän peruslastenratastamme. Paras merkki laadusta on kyllä lopulta "kun jokin menee vikaan" -tilanteiden hoito. Ja kiitos Teutonian, tai sen maahantuojan, takuuajan jälkeenkin (2vk) hajonneen rattaan rungon tilalle toimitettiin uudet mukisematta.
Ja kaikin muinkin puolin suosittelen lämpimästi Teutonia Fun rattaita ainakin kaupoissa ja ratikoissa kulkevalle äidille. Ihan parhaat - ja mahtuu vielä meidän minihissiinkin.
torstai 21. heinäkuuta 2011
Kalasataman Ihana kahvila!
Nyt kaikki helsinkiläiset mammat ja mummot liikenteeseen pikku tyttöjen ja poikien kanssa. Nyt vielä pääosin maanrakennustöiden alainen Kalasatama tarjoaa kaupungin rakennustyömaan keskelle rakennetulla n. 2,5 km lenkillä lapsille paljon ihmeteltävää: pitkiä seinämiä värikkäitä ja selkeitä graffiteja, jättimäisiä nostureita ja ohi jyristäviä sorarekkoja sekä tämän reitin puolivälissä sijaitsevan Krunan ja Tervasaaren merinäkymillä koristetetun ihanaisen ulkokahvilan, josta saa kuitenkin kunnon kahveja ekohenkeen ja kaupunkityylillä.
Lapsille on leluja, säkkejä ja hiekkarenkaita. Kahden vuoden molemmin puolen olevan vekaran kanssa viihdyttiin hyvinkin tunnin verran kahvilla välillä ankkoja tai graffiteja tuijotellen. Vessasta en ole varma. Huomaa aukioloajat: ma-ti kiinni ja ke-su 11-19.
Ja sori, kuvat ovat tällä kertaa erityisen räpsäistyjä kännykuvia kun ei ollut kunnon kameraa mukana ja ihan vaan omaksi muistikseni napsin kuvia ja sitten vasta aattelin, että tännehän täytyy houkutella kaikki mahdolliset ihanat ihmiset! (Tosin paikkassa on kuulemma kauniina päivinä todellista tungosta)

tiistai 19. heinäkuuta 2011
Tuoteseloste on ykkönen
Alussa mietimme, että onkos se nyt tosissaan. Aina kun maasta alkaa kuulua tasaista paasausta on meillä käynnissä tuoteselostelappusten luku. Tuoteselosteita myös imetään, niiden perässä mönkitään ja toissa yönä turvaa antamaan löytyi jopa sängynpeitteen selostelappunen. Se siitä vaatteiden värin ja merkin kiinnostavuudesta sitten.

sunnuntai 17. heinäkuuta 2011
Kummallisuuksia

Onnenkantamoisia pitkän loman alussa: Neliapilaa, keltainen apilan kukka ja huomaatkos alimmasta kuvasta itse kummallisuuksia? Tai huomaako Minisi?
keskiviikko 13. heinäkuuta 2011
Sarjassamme ihkua kamaa: Donna Wilson

Kuvat: Donna Wilson
IPadille on helppo ladata ulkkarilehtiä, ja suhteessa painettuun lehteen Suomesta ostettuna lehdet ovat halpoja muutaman euron tapauksia. Olen niitä sitten ostellut ja selaillut normia enemmän. Ihastus oli suuri kun törmäsin Dwellissä Donna Wilson perhe-astiastoon. Ja tunne senkun kasvoi sivuilla vieraillessani. Jos ette vielä ole törmänneet neitoseentai rouvaseen, niin nyt on aika ainakin silmäshoppailla ja fiilistellä.
Lisäsinpä myös Donnan blogin favoritteihin - kivaa lasten kamaa.
maanantai 11. heinäkuuta 2011
Lummelammella
Läheisessä lummelammessa (oikeastaan järven pohjukka) pohjan korkeus on vuosien saatossa lähetynyt uhkaavasti soutuneveen pohjaa. Tälläkin kertaa tussahdimme vedenalaiseen mättääseen kiinni. Onneksi pikkuhiljaa taas rantavesi on kuitenkin kirkastunut jopa niin että seuraavalla kerralla ajattelimme ottaa perinteisesti Aasian rantalomilla käytetyt snorkkelit mukaan. Särkiä ja ahvenia pomppii vedenpinnalla myös muutamien vuosien poissaolon jälkeen. Liekö pienmaatalouden hiipuminen ympäristössä puhdistanut vesiä.
Oma sinttimme oli lummereissusta kuitenkin sitä mieltä, että so boring. Niinpä niin. Ei ole äidin mieliteot enää linjassa Minin kanssa.
tiistai 5. heinäkuuta 2011
torstai 30. kesäkuuta 2011
Aletus
Kuten tiedätte, olen odotellut aleja sormet himokkaasti näppäimillä jo muutamia hetkiä. Optimoijan unelma on kuvitteellisesti hyvä diili: Hauskaa halvemmalla. Vaikka suhtaudun aleihin rationaalisesti miettimällä mitä oikeasti tarvitsen, niin silti sitä nappaa vielä tonkin. Kun nyt kannattaa. Noh, tällä kertaa tuli housuja turhan monet.
Muutenkin suunnitelmallisuudella on rajansa. Alunperin ajatuksissa oli aleshopauttaa Mini Rodinia ja Bobo Chosesia. Toisin kävi. Mini Rodineita olin puhki katsonut (paitsi ostin yhdet supersulkut farkut) ja Bobolta muutamista nettikaupoista oli kaikki oikeasti hauskat vaatteet loppu. Ens syksynä meillä lähinnä siis Po.Pataan, Molotetaan ja Lindexoidaan. Ah, ja yksi viime talvena ihailemani Norlien neule löytyi Punavuoren Peikon poistosta puoleen hintaan. Ja toimitus toimi muuten supernopeesti eikä postikustannukset ole pahat.

tiistai 28. kesäkuuta 2011
Lasten ja aikuisten iloksi
Eikös nämä ole kuin kaksi marjaa? Toinen on mummin kirppislöytö Minille, ja toinen on äidin ja kummin designkauppabongaus.
Kynttilänjalka systeemi on siis tanskalaisen Helgon Astack. Kynttilänjalat myydään osissa ja on pinottavissa toisiinsa kiinni kuten halutaan - ja mikä hauskinta kotonakin voi pinota mieleisensä mielentilan ja ilman mukaan.
![]() |
Kuva: Jälleenmyyjä Bus Stop Clothing |
keskiviikko 22. kesäkuuta 2011
Sininen suvi
Olikos se niin että tyttövauvoille ei vaaleanpunaista ja pojille ei vaaleansinistä? Ja syy oli, että... ei haluta korostaa sukupuolta vai ehkä enemmän kieltäytyminen jostain löllöromantiikasta ja liiasta vauvamaisuuden korostamisesta. Meillä nimittäin vaalea, kirkas ja tumma sini ovat on ihan hittejä satoi tai paistoi.
Mitäs kesällä muuta tuijotteleekaan kuin sinistä: taivasta, merta ja mustikoita. Hauskaa juhannusta kaikille!
PS. Ale-haille tiedoksi, että Smallablessa ja Babyshopssa ale käynnissä.
Kulosaaren kasino
Monille helsinkiläisille varmaankin tuttu hääpaikka Kulosaaren Casino tuli testattua lapsen kanssa tässä muutama viikko sitten pikkusiskon synttäreitä juhlittaessa. Kuten tiedätte ravintoloissa on visiteerattu mutta useimmiten kohteena aasialaiset tai muutenvaan kepeät paikat.
Eipä Kulosaaren kasinoakaan voi hienostoravintolaksi tituleerata mutta hiukka siistimpää versiota se edustaa. Ruoka oli erinomaista (syötiin perusmenu: parsapöytä alkuun ja kalaa pääruuaksi). Keskusta kilpailijoihin verrattuna häviää hinta-laatu suhteellaan.
Pointti miksi haluan kuitenkin teille paikan jakaa on se, että lapset (pienetkin) olivat erittäin tervetulleita. Paikalla oli toinenkin seurue lapsien kanssa ja ilta näytti sujuvan heilläkin kummemmitta mutkitta. Kärryjen kanssa täytyy portaikossa soveltaa, mutta henkilökunta auttaa. Vaipanvaihtoa ei tullut testattua, mutta vessat olivat tilavia, mikäli ei erillistä invaratkaisua.
Eli perhedinnerit ja lapselliset kaveriporukat: paikka oli kaikin puolin toimiva.

perjantai 17. kesäkuuta 2011
keskiviikko 15. kesäkuuta 2011
Vierähtikin
Kyllähän tässä vierähtikin: Aikaa, asioita ja kevät. Punainen tuoli on kovassa käytössä, ja tahrojen määrästä päätellen useampia uusia ruokalajeja on testailtu. Puuro on pahaa (en ihmettele: suolaton veteenkeitetty lima) mutta äidin possupata sen sijaan maistuu ja äidillä tuntuu oikein sydämessä kun joku niin antaumuksella korvaa äidin kokkausvaivan.
Onpa meillä kaikennäköistä uutta ihanaa päällepantavaakin. Erityinen suosikki on mummon antamat shortsit ja hiukka hupia on saatu iskän ostamista cooleista Molon laseista (eihän nuo lasten perinteiset Julbo-lasit nyt kieltämättä ihan Raybaneilta näytä). Eikä muuten pidä kenenkään mennä kertomaan että Raybanillä on oikeasti lasten aurinkolaseja.

perjantai 6. toukokuuta 2011
Tuoli tuoksahtaa lapsuudelta
Tämä kapistus on siis Artekin Syöttötuoli 616.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)